"Perehtymiseni musiikkiin alkoi kuten liki kaikilla aikalaisilla: radiovirran harvoja rock-painotteisia ohjelmia seuraten. Yhdeksän ikäisenä onnistuin puhumaan vanhemmat puolelleni, niin sain oman monomankan. Toistuvasti polvistuin sen ääreen kuin alttarin eteen ja toivoin parasta. Kun juontaja alusti jotain pian kuultavasta kappaleesta, olin toiveikas: tulisiko juuri se muuttamaan maailmani?

Vinyylilevyt olivat korkeiden hintojensa syistä melkoisia harvinaisuuksia, mutta muun muassa Anttilan alennusräkkien c-kasetteja saattoi hankkia hieman useammin - jollei hukannut viikkorahasäästöjään muuhun. Joskus divareistakin tuli tehdyksi sananmukaisia löytöjä.

Lähikaupasta radiotallennuksia varten ostamani Studio quality -nauhat olivat kaikkea muuta kuin nimensä mukaisia. Jo niiden kansipahvi oli rakenteellisesti huteraa ja kirjoittamiseen melko huonosti kelpaavaa. Itse nauha katkeili helposti ja äänenlaatu jätti paljon toivomisen varaa. 

Mutta virallisempien kasettien olemus, niiden joita mainostettiin mm. Soundi-lehdessä, omasi ainakin minun ajatuksissani ylvästä juhlallisuutta. 

Oikeiden tekijöiden levyt julkaistiin lp-levyinä ja kasetteina. Sellainen oli ajan laki.

Pohjoinen Upper class twat tapes -firma auttaa myös meitä peruuttamaan noiden realiteettien päiviin saakka, kun Aina auki julkaistaan tämän kuun puolivälin seudussa kaksivärisenä c-kasettina."
Lisätietoja 10 euron hintaisesta reliikistä saa tuolta:
https://holvi.com/shop/kassukauppa/product/d6f9015f214cafa88d0b83dabec047ab/

Jarkko Martikainen